Hyvää matkaa mummu

Mummuni nukkui pois eilen aamulla. Kaikki viimeisten kuukausien kärsimys ja kipu loppuivat. On todella raskasta seurata vierestä, kun itselle rakas ihminen pikku hiljaa hiipuu pois. Mummu halusi olla kotona niin pitkään kuin mahdollista, mutta viimeiset päivät hän lopulta vietti kipujen takia sairaalassa ja oli niin huonossa kunnossa, että osasimme valmistautua siihen, mikä oli edessä. Hänen vierellään oli 24h/vkr joku läheinen pitämässä seuraa, - suurimmaksi osaksi äitini - vaikka hän nukkuikin lähes koko ajan. Pappani piti häntä kädestä, kun hengitys pikku hiljaa pinnallistui ja lakkasi lopulta kokonaan.

Vaikka toinen on poissa, hyvät muistot säilyvät. Olimme mummuni kanssa usein eri mieltä asioista: hän oli hyvin konservatiivinen ja etikettiä rakastava, kun minä taas olen lähes vastakohta sille. Silti olimme läheisiä. Vietimme pienenä todella paljon aikaa mummulassa ja kesällä olimme mummun ja papan kanssa pitkiä aikoja mökillä. Mummu kutoi minulle joka vuosi ties kuinka monet vanttuut, koska hukkasin ne aina, ja hän leipoi maailman parasta pullaa. Hän kertoi ja luki paljon erilaisia satuja varsinkin kun olimme pieniä ja kannusti lukemaan itsensä kunnon ammattiin. Ikävä on kova.

Mokoman kappale Uni Saa Tulla kuvastaa hyvin viimeisiä päiviä:

minä liikun
on vain vauhti hiipunut
askel askeleelta raskaammaksi
käynti muuttunut
ei taida olla
minusta enää jatkamaan
vaikka nähtävää on jäljellä
en jää silti katsomaan

tahdon levätä, tahdon silmät ummistaa
en nousta vähään aikaan
uni tullessaan saa tuoda veljen mukanaan
en palaa tähään aikaan
...
minä muistella en tahdo eilistä
enkä huomistakaan murehdi
uni tulla saa - uni vihdoin tulla saa
tuokoon veljensä uni mukanaan

tahdon levätä, tahdon silmät ummistaa
en nousta vähään aikaan
uni tullessaan saa tuoda veljen mukanaan
en palaa tähän aikaan