Tänään on ollut kamala päivä. Kävimme koulussa läpi oppari-, harjoittelu- ja valmistumisasioita ja tuntuu, että tekemistä on aivan liikaa ja aikaa naurettavan vähän. Kasa deadlinejakin paukkuu samaan aikaan. Harjoitteluni alkaa siis Kankaanpäässä ensi viikolla ja valmistua pitäisi ensi joulukuussa (johon en kyllä varmasti kerkeä). Ja samaan aikaan Erkka vielä ilmoittaa lähtevänsä töihin toiselle paikkakunnalle koko ensi viikoksi, joten minun tulisi huolehtia koiran hoidosta vielä 10 tunnin harjoittelupäivän jälkeen (matkat siis vievät tunnin suuntaansa). Onneksi minulla on ihania kavereita, äiti ja sisko, jotka ovat luvanneet vähän auttaa koiran hoidossa. Menin suoraan koulupäivän jälkeen 45 minuutin lenkille läheiselle niitylle ja annoin koiran juosta siinä vapaana. Ulkoilun jälkeen oli jo paljon parempi mieli ja tuntuu taas, että ehkä kaikki asiat järjestyvät.
Päivän haasteessa yritin aluksi saada kaikki 13 tavaraa mahtumaan itseni kanssa samaan kuvaan. Totesin jo muutaman yrityksen jälkeen, että se ei tule onnistumaan. Päätin siis jakaa tavarat kategorioittain muutamaan kuvaan.
Ensimmäisessä kuvassa on kirjahyllyjeni parhaat. Tykkään lukea ja katsoa elokuvia. Yksi parhaista kirjoista, joita olen koskaan lukenut on Millenium-trilogian kirjat ja varsinkin ykkösosa Miehet, jotka vihaavat naisia. Aivan upeita. Kun sain sarjan päätökseen en pystynyt vähään aikaan lukemaan mitään uutta..
Elokuvahyllyn puolelta taas yksi ehdoton suosikkini on Fight Club (ja ihana Edward Norton!) ja elokuvasta löytyy aina joka katsomiskerralla jotain uutta.
Ja alimmaisena kasassa on oma päiväkirjani. Olen kirjoitellut sitä vähemmän tarkoituksellisesti teiniangstiajasta asti. Päiväkirjaan saa purettua pahat olot, hehkutettua parhaat hetket ja kerättyä muistoja säilöön. Täytyy silti myöntää, että vanhojen päiväkirjojen lukeminen on aiheuttanut aika suurta myötähäpeää, mutta toisaalta se on taas herättänyt uudelleen henkiin jo unohtuneita muistoja.
Kännykkä, avaimet, kalenteri, kajaali (ja lompakko). Näitä ilman en pärjää ja silti jokin niistä on melkein aina hukassa.
Rakas harrastus, kynä, paperia ja hyvää musiikkia.
Jos kenkiin voi syntyä vahva side, niin näihin on sellainen tullut. Vanhat nyrkkeilytossuni ovat palvelleet minua uskollisesti jo monta vuottaja ne ovat muotoutuneet täydellisesti sopiviksi jalkoihini.
Tähän esineeseen minulla ei ole sen kummallisempaa tunnesidettä, mutta se on ostettu 3 viikon reilimatkaltani, jonka tein rakkaiden ystävieni kanssa lukion jälkeen ylppärirahoillani. Sen reissun aikana istuimme järjettömiä määriä junassa ja kiersimme aika tahtia 9 Länsi-Euroopan maata. Rakastan matkailua ja toiveeni on, että pystyisin elämäni aikana käymään jokaisessa maanosassa (Etelänavan jätän kuitenkin suosiolla väliin)
Vanhat nyrkkeilyhanskani, ovat edelleen tärkeät, vaikka en enää muutamaan vuoteen olekkaan aktiivisesti nyrkkellyt. Muutaman kerran olen käynyt tapaamassa vanhoja tuttuja ja iskemässä pari lyöntiä ja aina sen jälkeen on hetken sellainen olo, että olen tyhmä kun lopetin. Kuitenkin, taidan silti tykätä enemmän nykyisestä harrastuksestani crossfitista.
Tässä korussa on paljon muistoja. Se on mummuni vanha ja olen rakastunut siihen jo aivan pienenä. Hopeisen simpukan sisällä on irtonainen helmi, joka ei kuitenkaan pääse tipahtamaan pois. Olen saanut sen muutama vuosi sitten "ennakkoperintönä" ja muistona mummusta. En usko, että korulla itsellään on paljonkaan arvoa, mutta minulle siihen liittyy paljon muistoja lapsuudesta ja maailman ihanimmasta mummusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana on vapaa!